 |
DI Hannu Isotalo on toiminut perheyritys Lujalla vuodesta 1972, ensin tuotantojohtajana ja sittemmin toimitusjohtajana ja maaliskuusta 2003 lähtien hallituksen puheenjohtajana.
Hannu Isotalolla on ollut lukuisia luottamustoimia mm. Kuopion kaupungin hallinnossa ja Kuopion kauppakamarissa. Tällä hetkellä Isotalo toimii mm. DNA Oy:n hallituksen jäsenenä, Enfo Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana sekä Nordean valvojana ja neuvottelukunnan jäsenenä.
|
|
KTT Tarja Meristö työskentelee CoFi-ryhmän tutkimusjohtajana. Corporate Foresight Group, CoFi keskittyy tulevaisuudentutkimukseen ja työskentelee erityisesti visionäärisen johtamisen alalla. Vuoden 2010 alusta CoFi on toiminut osana Laurea ammattikorkeakoulua.
Tarja Meristö aloitti työelämänsä Partekin strategisessa suunnittelussa. Sen jälkeen hän on työskennellyt mm. yritysfuturologina Rautaruukilla ja Mika Kamensky Consulting Oy:ssa. Vuosina 1997-1999 Meristö toimi Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa erikoistutkijana ja keskuksen johtajana. Hän siirtyi tutkimusjohtajaksi Åbo Akademin IAMSR:ään (Institute for Advanced Management System Research) vuonna 1999 käynnistämään yritysfuturologian yksikkö CoFi:a.
|
 |
Kai Tainio on asiakkuuksien kehittämiseen ja johtamiseen erikoistuneen asiantuntija- ja valmennustalo Luova Klaani Oy:n (www.luovaklaani.fi) toimitusjohtaja ja yritysvalmentaja. Yrityksen asiakkaana on tunnettuja ja johtavassa asemassa olevia kotimaisia ja kansainvälisiä yrityksiä.
Tainio on saanut kaupallisen koulutuksen sekä Suomessa että Yhdysvalloissa ja toiminut yli 20 vuotta myynnin, markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämistehtävissä mm. MTV:ssä ja Alma Mediassa. Yrittäjänä hän on toiminut vuodesta 1993 lähtien sekä osakkaana kahdessa strategiaan ja henkilöstön johtamiseen erikoistuneessa asiantuntijayrityksessä.
|
 |
Filosofian tohtori Risto E.J. Penttilä aloitti Keskuskauppakamarin toimitusjohtajana 1.5.2010. Penttilä toimi ennen siirtymistään Keskuskauppakamariin Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA:n johtajana vastaten sen toiminnasta vuodesta 2002 lähtien. Tätä ennen hän toimi muun muassa kansanedustajana, johtajana World Economic Forumissa sekä Oxford Analytica nimisessä talouteen ja politiikkaan erikoistuneessa konsulttiyhtiössä. Penttilä toimii edelleen myös European Business Leaders´ Convention -verkoston pääsihteerinä.
|
 |
DI Jouko Karvinen on toiminut Stora Enso Oyj:n toimitusjohtajana vuodesta 2007. "Äiti toivoi pojasta pappia, ja matkasaarnaaja minusta oikeastaan tulikin", Karvinen toteaa. Hän on ollut mukana globaalissa liiketoiminnassa 25 vuotta mm. ABB:n ja Philipsin johtotehtävissä, ja kotikin on Englannissa.
Matkustamisen vastapainoksi Karvinen harrastaa sukeltamista, purjehdusta ja puutarhan hoitoa.
|
|
 |
Seminaarin juontaja YTM Maarit Tastula, YLE TV2
|