Kauppakamarimatka Wieniin

24.01.2019

Itävallassa pyritään saamaan startup-yrittäjyys yhtä yleiseksi kuin hiihtäminen.

Wienin kauppakamarissa on töissä n. 700 henkilöä, Kuopion alueen kauppakamarissa kahdeksan. Tästä huolimatta yhteistä tuntuu olevan paljon enemmän kuin erottavaa. Isoin ero lienee siinä, että itävaltalaisen yrityksen on kuuluttava kauppakamariin – Suomessa jäsenyys on vapaaehtoinen. Tästä huolimatta molempien on lunastettava paikkansa ja tuotettava hyötyä jäsenilleen. Palveluiden uudistaminen ja jäsenten kasvun vauhdittaminen on molemmilla keskiössä.
 
Itavallassa kauppakamarin jäsenyys on pakollista.
Itävallassa kauppakamarin jäsenyys on yrityksille pakollinen.

Muun muassa tällaisia mietteitä nousi viime viikkoisella Wienin reissulla, johon suuntasi aivan poikkeuksellisesti koko Kuopion alueen kauppakamarin tiimi. Reissulla oli monta tavoitetta:
  • Ymmärtää paremmin kansainvälisen kauppakamariverkoston tarjoamia mahdollisuuksia.
  • Saada tuntumaa Itävallan kasvumarkkinaan, joka sijaitsee kiinnostavasti Keski- ja Itä-Euroopan risteyksessä.
  • Oppia nopeasti kehittyneestä Itävallan startup-kulttuurista ja luoda kontakteja paikalliseen startup-yhteisöön.
  • Juhlistaa saamaamme Vuoden kauppakamari –tunnustusta koko henkilökunnan kesken.
 
Tapaaminen Wienin kauppakamarin kanssa.
Tapasimme Wienin kauppakamarin heidän upeissa tiloissaan.


Kaikkea tätä saatiin ja paljon enemmänkin. Bonuksena loimme esimerkiksi hyvän kontaktin Itävaltaan etabloituneeseen suomalaiseen terveysteknologiayritykseen Planmecaan. Planmecan kanssa löytyi paljonkin yhteistä, ja vielä tänä vuonna tunnustellaan, löytyykö kuopiolaisille yrityksille ja osaajille yhteistyömahdollisuuksia globaalisti kasvavan alansa johtavan yrityksen kanssa.

 
Planmeca valmistaa mm. hammaslääkärituoleja. Karo pääsi testaamaan.

Oli ilahduttavaa huomata, että Kuopion alueen kauppakamarin jättiponnistus Tahko Ski Lift Pitch herätti innostusta myös Itävallassa. Ei ole ihan mahdotonta, että tänä keväänä Tahkon rinteillä pitchaisi myös itävaltalaisia startup-yrityksiä. Paikallisen startup-yhteisön missiona on osuvasti, että yrittäjyys olisi Itävallassa aivan yhtä yleistä kuin hiihtäminen. Tämä jos mikä sopii hyvin Tahkon henkeen.

Parissa päivässä urakoimme joukon loistavia tapaamisia: Wienin kauppakamari, Austrian Startups –yhteisö, Planmeca, Suomen suurlähetystö, Austrian Business Agency sekä Suomalais-itävaltalainen kauppakamari. Iso kiitos kaikille meidät vastaanottaneille lämpimästä vastaanotosta ja avoimesta keskustelusta!

 
Vierailulla Suomen kesällä 2018 avatussa suurlähetystössä.

Meidät yllätti positiivisesti Wien ja Itävalta potentiaalisena markkinana suomalaiselle pk-yrityksille: vakaasti ja vahvasti kasvava markkina toimii porttina sekä saksankieliseen Keski-Eurooppaan että Itä-Eurooppaan. Siksi monille Itävalta on hyvä testimarkkina, josta suunnataan saatujen oppien jälkeen vielä suuremmille markkinoille. Teollisuus on maassa erittäin vahvaa ja monipuolista, Itävalta on väkilukuunsa nähden yksi Euroopan teollistuneimmista maista. Kannattaa myös muistaa, että Itävalta on lukuisten kansainvälisten järjestöjen, kuten YK ja OPEC, sekä kansainvälisten pääkonttorien keskittymä.

Itävallassa toimii nykyisin noin 50 suomalaista yritystä. Mahdollisuuksia olisi varmasti paljon useammille. Näitä mahdollisuuksia avataan jo maaliskuussa, kun järjestämme Kuopiossa Itävallan markkinainfon 12.3.2019. Paikalle tulee myös Wienissä tapaamiamme kontakteja. Kannattaa tulla kuulolle, Itävallan markkinasta löytyy paljon potentiaalia myös pohjoissavolaisille pk-yrityksille.

Lisätietoa Itävallan markinainfosta täältä.

Teksti: Silja Huhtiniemi
Kuvat: Roni Salotaipale






 

Facebook LinkedIn Twitter Whatsapp Email