Kauppakamarin toimitusjohtaja vaihtuu Kuopiossa

27.11.2019

Kuopion alueen kauppakamarin nykyinen toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi luopuu tehtävästä ensi helmikuun loppuun mennessä siirtyessään KPY Novapolis Oy:n kehitysjohtajaksi. Kauppakamari aloittaa uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin välittömästi.

– Uskomme toimitusjohtajan paikan kiinnostavan, Kuopion alueen kauppakamarin puheenjohtaja Mikko Laakkonen toteaa.
– Kyseessä on näkyvä ja vaikuttava tehtävä alueen yritystoiminnan ja elinkeinoelämän edellytysten vahvistamiseksi. Harvassa työssä on tarjolla yhtä monipuoliset verkostot, Laakkonen jatkaa.

Kuopion alueen kauppakamari on arvostettu elinkeinoelämän edustaja ja yksi Suomen 19 alueellisesta kauppakamarista. Sen yli 850 jäsentä edustavat noin puolta koko Pohjois-Savon liikevaihdosta. Kauppakamari on aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka tähtää yritysten toimintaympäristön kehittämiseen. Lisäksi kauppakamari tarjoaa koulutus-, kansainvälistymis – ja verkostoitumispalveluita ja järjestää tapahtumia.
Vuonna 2018 Vuoden kauppakamarina palkitulla Kuopion alueen kauppakamarilla on toimistot Kuopiossa ja Iisalmessa. Sen palveluksessa työskentelee seitsenhenkinen asiantuntijatiimi.

Seitsemän vuotta kauppakamaria johtanut Huhtiniemi on kiitollinen vuosistaan kauppakamarissa.
– Tämä on ainutlaatuinen tehtävä. On ollut valtavan palkitsevaa tehdä tiivistä yhteistyötä savolaisten yritysten kanssa alueen elinvoiman parantamiseksi. Kauppakamarin luottamushenkilöillä on ollut näkemystä tehdä rohkeita eteenpäin katsovia aloitteita, kuten Viitostien tason nosto, 200.000 asukkaan Kuopio, Tahko Ski Lift Pitch ja vientiyritysten määrän tuplaaminen. Näiden aloitteiden edistäminen on motivoinut koko kauppakamarin tiimiä, Huhtiniemi kertoo.

Kuopion alueen kauppakamarin tänään julkaisemalla videolla käynnistetään toimitusjohtajan rekrytointiprosessi.
– Olennaista on tekevä asenne, halu saada aikaan tuloksia ja hyvä yhteistyökyky. Tässä työssä voi menestyä monenlaisella tekemisentavalla. Siksi tehtävästä kiinnostuneiden kannattaa rohkeasti hakea paikkaa, Laakkonen kannustaa.
 
Lisätietoa:
Puheenjohtaja Mikko Laakkonen, p. 0405051625 (mikko.laakkonen@hydroline.fi)
Toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi, p. 0504120559 (silja.huhtiniemi@chamber.fi)

 

Facebook LinkedIn Twitter Whatsapp Email