Testaa keskustan kauppapaikkaa PopUp Kuopio tapahtumassa

21.06.2016

Kuopion Nuorkauppakamari ry järjestää yhteistyössä Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys ry:n kanssa Kuopion ensimmäisen Pop-Up Kuopio -tapahtuman syksyllä 26.9 - 8.10. Pop-Up Kuopio tarjoaa uusille yrittäjille ja yhteisöille mahdollisuuden kokeilla toimintaa Kuopion keskustassa yhden tai kahden viikon ajan edulliseen hintaan. Hankkeeseen alustavasti varatut toimitilat sijaitsevat aivan Kuopion kauppatorin läheisyydessä.

Pop-Up Kuopio -tapahtuman tavoite on tuoda uusia palveluja, tuotetarjontaa ja uudenlaista liiketoimintaa Kuopion keskustaan. Toiveena on saada tapahtumaan mukaan myös innovatiivisia ja uudella tavalla ajattelevia yrittäjiä ja samalla haastaa kaupunkilaiset tutustumaan uusiin liikkeisiin ja keskustan mahdollisuuksiin. Hanke käynnistyi yhteistyökumppaneiden yhteisestä tahtotilasta.
”Tyhjät liiketilat ovat yleistyneet keskustan alueella Kuopiossa aivan kuten muissakin kaupungeissa. Kuopion keskusta halutaan kuitenkin tulevaisuudessakin säilyttää elinvoimaisena kaupan keskittymänä ja eloisana kohtaamispaikkana ja tämä hanke on yksi konkreettinen keino vaikuttaa tilanteeseen ”, projektipäällikkö Terhi Roivainen kertoo hankkeen taustasta.

POP-UP Kuopion kanssa samaan aikaan järjestetään keskustan liikkeiden yhteiset kaupunkikarnevaalit syksyyn piristämään pimeneviä iltoja. Torstaina 6.10. alkava kolmepäiväinen Hilipeet Pilleet -tapahtuma rakentuu liikkeiden järjestämästä ohjelmasta ja tarjouksista senioreille, shoppaileville nuorille ja aikuisille sekä lapsiperheille. Hilipeet Pilleet ja Pop-Up Kuopio tapahtuma päättyvät ilotulitukseen torilla lauantaina 8.10. klo 18.00.

Parhaillaan Pop-Up Kuopio hankkeessa on käynnissä keskustan vapaiden toimitilojen ja Pop-Up yrittäjien haku. Pop-Up liiketilan hakeminen tapahtuu hakulomakkeen kautta, joka löytyy tapahtuman nettisivuilta www.popupkuopio.fi. Ensimmäisen vuoden tavoite on saada mukaan 10 Pop-Up liikettä ja jatko suunnitellaan syksyn kokemusten pohjalta. Hankkeen pääyhteistyökumppaneina toimivat Kuopion Yrityspalvelut, Kuopion Yrittäjät ry., Kuopion Uusyrityskeskus sekä Kuopion kauppakamari.

Lisätietoja Pop-Up Kuopio tapahtumasta antaa:
Terhi Roivainen Projektipäällikkö, Kuopion nuorkauppakamari info@popupkuopio.fi p.050 352 4171
Tilla Martikainen | Huom. yhteydenotot vain 24.6. saakka ja 3.7. jälkeen. Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys tilla.martikainen@kuopionkeskus.fi p. 050 360 8973

Facebook LinkedIn Twitter Whatsapp Email