Uuteen nousuun investoinneilla

19.08.2020

Vuosi 2020 on ollut monin tavoin poikkeuksellinen. Kevään pandemiaisku oli shokki yrityksille ja kansalaisille. Tiukkojen toimien seurauksena koronan leviämistä saatiin hillittyä merkittävästi, mutta nyt kesälomien jälkeen tilanne on muuttunut huonommaksi lisäten taloudellisia ja henkisiä huolia.

Maakunnassamme lähdettiin laskuun hyvässä taloudellisessa tilanteessa. Yritysten liikevaihdon kasvu oli muuta maata korkeampaa ja viennin lukemat ennätykselliset. Keväällä pahiten kärsivät palvelu- ja matkailualat ja nyt syksy näyttää heikolta erityisesti teollisuuden tilauksissa.

Ulkoisten haasteiden keskellä tärkeintä on uskoa omaan toimintaamme maakunnassamme, kansallisesti sekä tehdä vahvaa ylimaakunnallista yhteistyötä. Jo nyt on nähtävissä, että Suomessa talouden isku on muita EU-maita lievempi. Tarvitsemme rohkeita ratkaisuja panostaa nyt henkilöstömme, yritystemme ja alueemme kehittämiseen. Yliopistolle ja ammattikorkeakouluun saatiin jo tälle syksylle uusia aloituspaikkoja ja elinkeinoelämän pitkään peräänkuuluttama diplomi-insinöörien muuntokoulutus pääsee alkamaan. Monien toimijoiden pitkäjänteisiä yhteistyön tuloksia ovat myös uusi pääomarahasto sekä elvytysvarat liikenneinfraamme, Kuopion ratapihalle ja valtatie 23:lle.

Nousu-uralle palautuminen edellyttää lisää investointeja infraan, osaamiseen ja muihin kilpailukykytekijöihimme. Nyt on oikea aika panostaa ja houkutella alueelle myös uusia investointeja. Me kauppakamarissa haluamme olla edistämässä uutta kasvua, kansainvälistymistä ja hyvinvointia. Haluamme myös auttaa ja vahvistaa yrittäjiemme sekä henkilöstön jaksamista ja hyvinvointia.

Tule mukaan verkostoitumaan, sparraamaan kollegoita ja osallistumaan koulutuksiimme.

Yhteistyöterveisin,
Kaija Savolainen, toimitusjohtaja


Facebook LinkedIn Twitter Whatsapp Email