Yläsavolaiset yritykset yhdistävät voimansa osaavan työvoiman saatavuuden parantamiseksi

20.11.2018

Rajaton Ylä-Savo -hanke sai myönteisen rahoituspäätöksen Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmältä kokonaisbudjetiltaan n 625.000 euron hankkeeseen. Yläsavolaisten yritysten yhteistyönä syntynyttä hanketta rahoittaa lisäksi Olvi-säätiö.
 
Tavoitteena on vahvistaa osaajien saatavuutta Ylä-Savossa tunnistettujen yritystarpeiden perusteella.
- Pyrimme yläsavolaisten yritysten vetovoimaa ja brändiä hyödyntäen luomaan tiivistä yhteistyötä yritysten sekä osaajien, osaajatiimien ja startup-yritysten välillä Suomessa ja mahdollisesti myös ulkomailla, hanketta koordinoivan Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi kertoo.

Lisäksi hankkeessa tarjotaan yläsavolaisille ammatinvalintavaiheessa oleville nuorille hackaton-tyyppisiä tapahtumia. Niissä tuodaan uudella tavalla esiin seudulla sijaitsevia monipuolisia uramahdollisuuksia ja työtehtäviä nuorten omien kiinnostusten lähtökohdista. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa heistä entistä useampi kiinnostuisi tekemään uraansa ja rakentamaan elämäänsä kotiseudullaan. 

Hankkeen taustalla ovat erityisesti Ylä-Savon kauppakamariosaston ja Ylä-Savon Teollisuus ry:n hallituksissa vaikuttava yritysten joukko. Hankesuunnitelma on laadittu yhdessä näiden yritysten kanssa ja yrityksillä tulee olemaan merkittävä rooli myös hankkeen ohjaamisessa. Muun muassa Ylä-Savon vahvat globaalit yritykset Normet, Olvi, Ponsse, Genelec, Olvi ja Valio ovat sitoutuneita hankkeeseen.

Kuopion alueen kauppakamari jalkautuu hankkeen myötä entistä tiiviimmin Iisalmeen ja perustaa sinne hankkeen ajaksi toimipisteen.
– Kauppakamari ei ole tyypillisesti tehnyt laajoja EU-rahoitteisia hankkeita, Huhtiniemi toteaa.
– Tässä hankkeessa on kuitenkin niin merkittävä yritysten tarve ja tahtotila, että totesimme hankkeen hakemisen perustelluksi. On upeaa, että se sai myönteisen rahoituspäätöksen ja yritykset pääsevät entisestään tiivistämään yhteistyötään osaajien saatavuuden helpottamiseksi, Huhtiniemi iloitsee.
 

Facebook LinkedIn Twitter Whatsapp Email